Lukuihin porautuminen
Yksittäisten solujen sisältämiä tietoja on mahdollista tarkastella porautumalla niihin. Porautuminen toimii raportoinnissa, budjetoinnissa ja taulukkolaskennassa. Soluihin pääsee porautumaan pääkäyttäjien lisäksi ne käyttäjät, joille on annettu porautumisoikeus käyttäjähallinnassa.
Miten lukuihin poraudutaan
- Vie hiiri sen solun päälle, jonka lukuun haluat porautua. Porauduttava luku voi olla yksittäisen tilin solu tai esimerkiksi liikevaihtorivin saldo. Soluihin, jotka on tehty kaavalla, ei voi porautua.
- Klikkaa valitun solun päällä hiiren 2. painikkeella ja valitse poraudu (kuvakaappauksen vaiheet 1 ja 2)
- Esimerkissä alleviivatut kuukausi/vuosi-tiedot ovat linkkejä, joita klikkaamalla päästään porautumaan syvemmälle tapahtumiin. Seuraavassa vaiheessa klikataan uuden ryhmittelyn mukaisista linkeistä ja näin päästään porautumaan aina tapahtumatasolle saakka. Lähdejärjestelmästä riippuen on mahdollista porautua aina viennin selitteelle tai jopa laskun kuvalle saakka.
Muut porautumisnäkymän toiminnot:
- Kopioi-painikkeella on mahdollista kopioida porautumisnäkymän sisältävät tiedot leikepöydälle ja sitä kautta esimerkiksi Exceliin.
- Etsi-toiminnolla voi hakea näkymän sisältäviä tietoja esimerkiksi summan perusteella.
Porautumisikkunan ryhmittelyesimerkkejä
Ei ryhmittelyä:
Tällä valinnalla porautumisnäkymään listataan kaikki solun sisältämät tapahtumat.
Tapahtumatason porautumisen yhteydessä on mahdollista valita näytettävät sarakkeet (2).
Mikäli organisaatiolla on käytössä laskunkuvalle porautuminen, toimii päivämäärä (3) linkkinä ja kuva avautuu näytölle.
Ryhmittely kuukausien mukaan:
Kuukausi-ryhmittely listaa ne kuukaudet, joilta porauduttava solu sisältää tapahtumia. Kuukasi/vuosi on linkki, josta painamalla voi porautua kyseisen aikajakson tapahtumiin.
Ryhmittely kirjaustasojen mukaan:
Tapahtumat voi ryhmitellä myös solun sisältämien kirjaustasojen mukaan. Tässä esimerkissä ryhmittelyksi on valittu kirjaustaso Myynti. Näkymästä päästä porautumaan kunkin Myynti-kirjaustason kohteiden tapahtumiin klikkaamalla kohteen numerosta.
Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi tai haluatko antaa palautetta artikkelista?
Jätä alle kommentti tai ota yhteyttä Talgraf Oy:n tukeen puh. 08 563 7500 tai sähköpostilla tuki@talgraf.fi.
Voit jättää tukipyynnön myös tukiportaalin kautta. Rekisteröimällä käyttäjätilisi, näet tukiportaalista kaikki sen kautta jättämäsi tukipyynnöt ja niiden ratkaisut. Katso ohjeet käyttäjätilin rekisteröimisestä tästä.
Keskustele Accunan ominaisuuksista muiden käyttäjien kanssa tai esitä kehitysideoita ja ominaisuustoiveita yhteisön puolella. Siirry yhteisöön tästä.
Kommentit
0 kommenttia
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.